Liekit maanpaossa

Jos sitä ny viimeinki julkasis vaikka tän. Kirjotin tän tosiaa joskus huhti-toukokuus ehkä ja sen jälkee en oo alottanu mitää, kyllä mulla ideantynkää ois muutamaanki :)
Inspisbiisi tähä oli Hurts - Exile.


- Home, it's where the heart is, totesin katsoessamme alas kaupunkiin. Alas palavaan kaupunkiin.
- Ja mun sydän on liekeissä, tyttö sanoi viereltäni.
- Ja mun maanpaossa. Suutelin tyttöä pikaisesti ja lähdin juoksemaan nauraen.
- Ja mä haluun sun sydämen! tyttö huusi ja juoksi perääni.
Hän sai minut kiinni ja tarttui käsivarrestani. Pyörähdin ympäri, tartuin häntä vyötäisistä ja nostin ilmaan. Pyörimme kohti punaista avoautoa. Tyttö kihersi tyrkätessäni hänet vänkärin paikalle, kiersin tulipunaisen auton ympäri ja istuin kuskin paikalle. Kaasutimme pois kaupungista.

- Ándre, mihin me mennään? Näin oranssinpunaisten hiusten heilahtavan vieressäni.
- Yhteen aika pieneen kaupunkiin tässä lähellä. Painoin kaasua.

Tyttö nukkui penkillä ja hänen päänsä retkahti sivulle jarruttaessani talon eteen.
- Mä haen meille avaimet, kuiskasin tyttöä kohti kumartuneena. Hän ynähti ja nielaisi.
Arvioin kellon olevan jossain yhdentoista paikkeilla koputtaessani oveen. Vaaleanpunaiseen aamutakkiin kääriytyneellä naisella oli papiljotteja pää täynnä.
- Ándre? tämä katsoi kysyvästi. Nyökkäsin nopeasti.
- Kolme korttelia eteenpäin ja vasemmalle. Punainen talo, nainen hymyili ojentaessaan avaimet.
- Kiitos, sanoin ja kumarsin pikkuisen.

- Ándre mulla on nälkä, tyttö valitti kannettuamme laukut kalustettuun vuokra-asuntoomme.
- Mä käyn kattoon et onko hanskalokeroon jääny jotain syötävää, suukotin nopeasti tytön otsaa. - Petaa sä meille sänky.
Hölkkäsin portaat alas, tongin hanskalokeroa. Vänkärin jalkatila oli lähes täynnä roskia, poimin istuimelta tulitikkurasian taskuuni.

- Ota koppi, heitin tyttöä kohti suklaapatukan. Heitto oli jäädä vähän liian lyhyeksi.
- Nyt tiiän miksei susta tullu baseball-pelaajaa, hän mutisi avatessaan rapisevaa käärepaperia. Hymähdin ja laskin kolmannen patukan pöydälle.
- Huomenna mennään heti aamusta kauppaan, tos kulman takana näytti olevan kiska, totesin ja istuin sohvalle. Toinen käteni piteli suklaapatukkaa ja toisen olin kietonut punapään hartioiden ympäri.

"JÄLLEEN UUSI KAUPUNKIPALO" huusi iltapäivälehden otsikko. Poimin lehden käteeni ja katselin otsikkoa ja kuvaa liekeistä.
- Ándreee, tyttö kuiskasi takaani ja suukotti kaulaani. Tiesin hänen hymyilevän. Hymyilin hänelle takaisin.
- Osta nyt sitä ruokaa, muru, suukotin tyttöä kevyesti poskelle ja sujautin hänen käteensä setelirahan.
Menin pienen kioskin ulkopuolelle odottamaan, potkaisin limutölkkiä ja asetuin nojaamaan kioskin katosta kannattelevaa pylvästä vasten. Se oli peitetty miljoonaan kertaan miljoonilla liimatuilla ilmoituksilla.

- Moi, sopiiks liittyä seuraan?
Kummastuin ventovieraan änkeytymistä pöytäämme. Tiukensin varmuuden vuoksi otettani tytön hartioista.
- Siitä vaan.
- En ookkaan ennen nähny teitä täällä, mistäpäin ootte? jätkä kysyi innokkaasti. Kerroin kaupungin nimen, tyttö vilkuili uteliaana tanssilattialle ja maistoi rommikolaansa.
- Ai siitä joka palo melkein kokonaan iha vasta?
- Joo, punapää osallistui keskusteluun yllättäen. En tiennytkään että yksi ainoa sana saattoi olla noin teräksisen kylmä ja terävä.
- Haluutsä tanssia, muru? tajusin tytön tahtovan pois tilanteesta.
- Joo. Ääni oli päättäväinen.
Nousimme pöydästä, nyökkäsin vieraalle.
- Mä haluun pois täältä, punapää kuiskasi korvaani kun lähestyimme tanssilattiaa. - Tehään se tänään! hän innostui.
- Ei, meillä on kämppä viikoksi, murahdin ja johdatin tytön ulos.

- Ándre jooko? tyttö aneli.
- No ei, ootsä humalassa? Ei, ethän sä juonu ees sitä kolaa loppuun, vastasin omaan kysymykseeni tytön tanssiessa ympärilläni. Kävelimme kämppää kohti.

- Ándreee, tyttö roikkui kauluksessani.
- Mee nukkumaan, ärähdin.
- Muttaku Ándree! Tiesin mihin tyttö pyrki.
- Ei nyt!
Punapää luovutti ja meni vessaan.
- Et polta koko paikkaa! jyrähdin.
Arvasin hänen menevän polttelemaan paperinpaloja lavuaariin. Minua väsytti mutta en voinut jättää tyttöä ilman valvontaa. Välillä hän tuntui olevan ihan sekaisin ilman mitään aineita.

- Hei nuo mä tapasin siel baaris, hei kaverit!
Voi hyvä luoja. Miksei tuo hiippari voinut jättää meitä rauhaan?
- Hei mitä jätkä? hiippari lätkäisi minua selkään. Hänen kaverinsa näyttivät epäluuloisilta ja vaivaantuneilta ja tukkivat koko sorakäytävän nurmikenttien välissä.
- Mitäs tässä, murahdin.
- Entäs kuinka neidillä menee? hiippari oikein nosti lippalakkiaan. Ehdin nähdä vain tytön liekkeinä leiskuvat silmat kun tämä läiskäytti tyyppiä avokämmenellä poskelle. Poika istahti typertyneenä maahan ja hänen kaverinsa piirittivät hänet. Kukaan ei edes ehtinyt välittää meistä kun punapää jo kiskoi minua hihasta pitäen pois.
- Sähän räjähdit, rikoin hiljaisuuden hyvän matkan päässä puistosta.
- Mä haluun pois täältä, tyttö harppoi eteenpäin.
- Jos nyt kuitenkin ensin suunnattais kämpälle, ehdotin varovasti, sillä hän käveli päinvastaiseen suuntaan. Tyttö ei pysähtynyt ja veti minua yhä hihasta.
- Hei, muru, rauhotu! pysäytin punapään nappaamalla olkapäistä kiinni. - Mikä on? kysyin vaikka arvasin sen hyvin itsekin.
- Mun sydän jäähtyy, tarvin liekkejä, hän nyyhkäisi ja ripustautui kaulaani.
- Mä oon kyllä maksanu sen meijän kämpän etukäteen, huokaisin halatessani tyttöä. Seisoimme hetken siinä, keskellä sivukujaa joka päättyi rauta-aitaan ja roskiin.
- Ándre, tytön ääni oli itkusta tahmea.
- No?
- Mä en selvii.

Punapää pakkasi tavaroitamme takaisin laukkuihin, emme olleet edes ehtineet purkaa kaikkea. Ainakin homma oli nopeampaa.
- Hei ota ihan rauhallisesti, nostin pääni sohvatyynyltä kun tyttö raivostui ja alkoi kävellä ympyrää keskellä yhdistettyä olohuonetta ja keittiötä. Hänen kätensä nykivät. Aloin pakata tytöltä kesken jäänyttä laukkua, hän ei ollut saanut kaikkia tavaroita mahtumaan siihen.
Askeleet loppuivat takaani, käännyin katsomaan. Tyttö oli käpertynyt sikiöasentoon lattialle, selkä minua päin.

Koputin oveen.
- Kas, onko asunnossa jotain vikaa? nainen kysyi huolestuneena.
- Ei, sain vain töitä toisesta kaupungista. Lähdemme sinne, satuilin ja hymyilin pienesti.
- Mutta eikö ole vaarallista ajaa näin yötä vasten? nainen kallisti päätään.
- Ei, autossamme on hyvät valot. On mukavampi ajaa ilman ruuhkaa, pudotin avaimet naisen käteen.
- No, hyvää matkaa sitten, hän sanoi hämmentyneenä.
- Kiitos.
Palasin autoon, kurkistin takapenkille. Tyttö näytti nukkuvan. Sipaisin hänen käsivarttaan kevyesti ja lähdin ajamaan.

Olimme kaupungin laidalla. Tytön tarvitsi vain heittää tulitikku ja taas mentiin. Sen hän tekikin. Liekkien noustessa nousi myös hymy hänen kasvoilleen. Suu raollaan hän hymyili hampaat vilkkuen onnellisen näköisenä, katse yläviistoon suunnattuna.
- Juokse! karjaisin kun älysin miesjoukon juoksevan meitä kohti liekkimeren laitaa pitkin. Punapää ja minä olimme nuoria ja nopeampia, saimme hyvän välimatkan vaikka emme olleetkaan ehtineet autoon.
- Tänne, älähdin ja lähdin pujottelemaan kaupungin kaduille poispäin liekeistä. Toivoin eksyttävämme ne miehet, ja uskoinkin siihen kunnes osuimme umpikujaan.
- Hittolainen, sihahdin ja aloin auttaa tyttöä lauta-aidan yli. Pääsimme aidan päälle, mutta sitten pamahti ja putosimme molemmat alas, onneksi sentään toiselle puolelle. Totesin olevani reijätön, mutta punapää makasi hervottomana maassa. Nostin punaisten hiusten peittämän pään syliini, pyyhkäisin hiukset pois kasvoilta. Kuiskasin nuorelle naiselle sanat, joita en ollut sanonut koskaan ennen kenellekään.
- Minä rakastan sinua, Nadja.



Ja kritiikkiä otetaan vastaan.